AnjaKuoppa

Gabriel tuli Kansalliseen!

Mika Waltarin rakastettu näytelmä Gabriel, tule takaisin täyttää Willensaunan tänä syksynä. Nimeen sisältyvä parahdus tai huokaus istuu hyvin paikoilleen, vaikka ajallinen etäisyys on yli 70 vuotta. Gabrielia onkin kiinnostavaa katsella 2000-luvun silmälaseilla.

Ensiksi. Anna Sinkkosen pukusuunnittelu oli loistava nostalgiahyppy menneeseen, erityisesti, jos sattuu muistamaan sodanjälkeisten tätien mekkoja ja porvarien olohuoneita. Paula Siimeksen alias Ulriika Angerin liiviin pakattu takamus tiukassa hameessa herätti muistoja, sillä semmoisilla ”luuliiveillä” harjoitettiin ruumiinkiristystä silloin. Angerin perheen koti on huolella toteutettu pikkuisia joutavia tavaroita myöten. 40-50-lukuinen soffahuone on sopivasti synkeä ja staattinen – siis hyvä kehys ihmisille.

Gabrielin neljä henkilöä Ulriika eli Paula Siimes, Kristiinana Karin Pacius, Railina Minttu Mustakallio ja tietysti itse Gabriel Lindströminä Sampo Sarkola elivät hyvin kodissaan.

Tämän Gabrielin tähti on Karin Paciuksen alistettu rakkaudeton Kristiina. Pacius loi hellyttävän kuvan vanhoillaan ensirakastuneesta naisesta, jolla on sittenkin laajat tunteet. Tragikomiikka oli valmis. Kuivahtanut, vanhapiikamainen ja yhtäkkiä rakkaudesta itsepäiseksi muuttuva nainen oli kiintoisaa katseltavaa.

Isosisko Ulriika Paula Siimeksen roolittamana kasvoi hitaasti. Despoottimainen täti muuttui lopulta hänkin intohimoiseksi tahtonaiseksi, jota Gabriel todella osasi kutitella oikeasta kohdasta. Komenteleva Ulriika aneli rakkautta lisää ja lisää, ja hän oli myös halukas maksamaan siitä. Ulriika jäi tavallaan rikkaaksi, sillä rakkauden salaisuus avautui lopulta. Jätetty Ulriika antoi nimen näytelmälle: Gabriel, tule takaisin.

Kolmas nainen on kasvatti Raili Minttu Mustakallion tekemänä. Raili tietää, mitä tahtoo, siis rahoja, jotka hän myös hankkii Gabrielilta. Minttu Mustakallion Raili jätti kylmähkön jälkimaun. Olisiko roolista saanut vähän ketterämmän? Tämä kersahan edustaa näytelmässä häijyä nykypolvea, jolla ei ole illuusioita tämän maailman auervaaroista. Piristävän hahmon Minttu Mustakallio loi kuitenkin romantiikan nälkäisten tätien oheen. Sukupolvensa mukaisesti Raili hallitsi seksuaalisen viehätysvoiman voiman, napsasi kassan ja läksi opinteilleen rahoineen.

Ja sitten itse Gabriel, jonka esikuva on tietenkin Ruben Oskar Auervaara vuosimallin ennen ja jälkeen sotien. Mika Waltari on luonut hänessä uuden ajan ja samalla ikivanhan rakkausritarin, jolle omatunto on vieras käsite. Katsomossa miettii pakostakin, keitä nämä auervaarat ovat tänään. Hehän eivät ole kadonneet, mutta muuttaneet muotoaan. Sampo Sarkola marssitti Gabrielia aika vauhdilla ja suulaasti stepistä toiseen. Vetävä Gabriel Sarkola on, mutta olikohan vauhtia vähän liikaa? Vanhat neidit sulavat lipevämmässä syleilyssä? Sarkola edusti ehkä enemmän ajatonta naissankaria kuin näytelmässä aikansa kuvaa.

Vesa Vierikko ohjaajana on luonut ketterän älykkään sovituksen Waltarin ilkeähköstä hupsuttelusta. Komedia kulkee juurikin kuin trapetsilla ja säilyttää yleisön mielenkiinnon. Hauskuus syntyi hyvin rakennetusta jännitteestä (vaikka tietysti lähes kaikki tiesivät lopun) ja loistavasta tekstityksestä a la Eva Buchwald. Hän teki Waltarin arvoisen näytelmäkäsikirjoituksen.

Mika Waltari todistaa jatkuvasti, että hyvä on hyvä aina. Hauskaa oli! Siis mainio ohjelmavalinta.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat