*

AnjaKuoppa

Yhä ajankohtainen Kuin ensimmäistä päivää

Anna Krogeruksen kirjoittama näytelmä Lepolan hoitokodin elämäntahdeista on edelleen ajankohtainen, vaikka luomishetkistä on kulunut plus kymmenen vuotta. Hoito- ja hoivakotien tilanteet ovat pysyneet otsikoissa resurssipulaisina.

Hämeenlinnan teatterissa Pekka Heikkisen ohjaaman Kuin ensimmäistä päivää ensi-ilta oli 10.2. Millainen lauantai-ilta vietettiin? Hoitokodin johtaja, etäällä olevan palvelutuottaja Raippakosken määräykset, työntekijöiden omat viritykset ja itse objektit eli hoitokodin asukkaat olivat ensin hauskoja, mutta tarinan edetessä arjen realismi sai isot saappaat, joilla kävellä yleisöön.

Kokonaisuutena esityksen intensiteetti piti otteessaan, lavastus oli kekseliäs, karu ja hoitokodin peruskuva. Ryhmä Marko Karvonen, Tuukka Lilja, Allu Vienola, Timo Lindstén ja Pirita Kervinen olivat luoneet miljöön, jossa oli vanhaa ja uutta juuri hoivakotien arkityyliin vuodelta esimerkiksi 2018.

Lepolassa asuu vanhusten arkkityyppejä kohtaloineen. Mutta keskeistä on hoitajien suhteet ja ennen kaikkea pelko työn loppumisesta, kiire, jota yksikön vetäjä piiskaa kiireisemmäksi. Keskiössä on perushoitaja Ritva (Katariina Kuisma-Syrjä), jota käytetään hyväksi koska hän on kiltti ja hyväsydäminen. Näinhän se menee. Pienen ihmisen paikasta tai paikattomuudesta on monta tarinaa; tässä näytelmässä on yksi koskettava sellainen. Ulkopuolisuus ja osattomuus ovat asioita, joille ei ole sijaa strategioissa. Kuisma-Syrjä teki Ritvastaan puhuttelevan osattoman työntekijän muotokuvan.

Hauska ja inhottava työntekijä oli Minna Maiju-Riina Huttusen rakentamana. Hutsuhtava ja hedonistinen hoitsu saa kaiken: miehet, työsopimuksen ja sympatian työyhteisöltä. Eikä hänkään pitempää kuin puolen vuoden sopimuksen…

Kun vielä näytelmässä asustaa mamu Adam (Matti Leino) ja pari sivaria, kokoelma on valmis. Hauskuutuksen ohella yleisön puhuttelu kasvaa kaikesta epävarmuudesta, kiireestä ja työntekijöiden ahdistuksesta, kun ”ryppynaamoja” ei ehdi hoitaa eikä heidän kanssaan juttele kukaan. Ihmissuhteita on olemassa vanhojen kesken ja vanhojen ja hoitajien kesken. Rikasta on, että vuodet eivät ratkaisekaan, vaan aika ja resurssit.

Krogeruksen näytelmä ottaa kantaa hoivatyön yhteen todellisuuteen eli resurssipulaan ja typerään johtamiseen. Hämeenlinnassa tämä kaikki oli näyttämöllä tasapainossa ja aitona, ja näytelmän ihmiset kasvoivat puhutteleviksi yksilöiksi.

Pakko poimia muutama suoritus monesta. Lasse Sandbergin kirjailija Pikkarainen oli mahtava vaari ja niiiin uskottava. Samoin mummu Taimi Sinikka Salmisen hahmossa. Eletty elämä, ehkä pieni sellainen, oli kaunis, kuten mummun lähtö manalle muistoissa olevan Eino Grönin kanssa.

Jos komedian lopussa tekee mieli kaivaa nenäliina laukusta, näytelmä osuu maaliin: Kuin ensimmäistä päivää. (Sopinee kysyä, miten vanhushommat etenevät valtakunnassa tänään?)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Olen nähnyt tuon näytelmän muutamia vuosia sitten Kuopiossa, ja eilen lauantaina sen tietynlaisen sisarteoksen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. https://kansallisteatteri.fi/esitys/masennuskomedia/

Molemmat kehottavat katsojan miettimään tärkeysjärjestystä henkilökohtaisesti ja yhteiskunnassa. Vakavan asian voi tuoda näkyviin hauskasti niin, ettei itse sanoma mitenkään peity pelleilyyn.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset