*

AnjaKuoppa

Kansallisen Masennuskomedia yltää ytimeen

Mari Rantasilan ohjaamassa ja Kirsikka Saaren ja Jenni Toivoniemen käsikirjoittamassa Masennuskomediassa on kaikki vähemmän kiinnostavat asiat nostettu näyttämölle. Viisikymppinen burnout-romahduksen kärsivä uranainen, mielenterveyskuntoutujien työkeskus ja itse mielenterveyskuntoutujat. Mutta mitä me yleisö saimmekaan!

Masennuskomediassa kaikki osat ovat kohdallaan. Puhe on aitoa, repliikit tosia, näyttelijöiden suoritukset loppuun ajateltuja ja näytelmän tapahtumien kuljetus tasapainossa, ”oikeassa hengityksessä”.

Yleisön ulottumattomissa olevista, näkymättömistä ihmisten ongelmista kasvaa ihoa koskettava draama, jossa on lämpöä ja uskallusta naurattaa yleisöä hirtehishuumorilla. Mielenterveyskuntoutujia ei käsitellä silkkihansikkain, ei myöskään kärttyä naisjohtajaa, ei yritysjohtajaa eikä noin-aikuista nykynuorta. Pilkkakirves tekee hyvää ja irrottaa iloa – mutta mikä parasta, kaikki sataa inhimillisyyden laariin, josta pitäisi löytyä jaksamista ja itsensä ja toistensa ymmärrystä.

Rouva johtajateräsyhtiörouva Eeva Ahonen on löydettävissä ties miten monen yrityksen todellisuudesta. Knowhouwta  ja arroganssia ja itseään täynnä, silmissä ura ja eurot tai taalat.  Työntekijöiden huolista viis.  

Pirjo Luoma-aho tekee Eevassa täydellisen roolisuorituksen ja asettaa näyttelijäitsensä avoimesti alttiiksi. Enempää ei voi olla.  Kun romahdus tulee, Eeva ei tunnista itsessään sairautta, vaan jatkaa businessjargonia ja etsii uutta työtä. Kukaan ei vastaa. Mielenterveyskuntoutujien työkeskus on ainoa ovet avaava yhteisö.

Alistuuko Eeva? No ei, vaan hän ryhtyy johtajaksi kuten ennenkin. Johdettavat vaan ovat toisenlaisia, ”hulluja”, kuten rouva määrittää. Keskuksen johtaja Merja, Paula Siimes on hyvä tyyppi, juuri sellainen, joita on oikeastikin olemassa. Tasainen, kaiken nähnyt. Työkeskuksen asiakkaat eli Pike, alias Maria Kuusiluoma, Saku alias Tuomas Uusitalo ja Elias alias Pietu Wikström ovat aitoja tyyppejä, uskaliaan aitoja. On arvostettavaa, että nämä tyypit on uskallettu luoda ja näytellä, sillä eihän julkisuuteen tuoda rasvatukkaisia, päänsisäisistä ongelmista kärsiviä. Nyt tuotiin ja vielä huumorilla.

Masennuskomediassa on juoni, alku, välierä ja päätös. Tärkeintä on kuitenkin asioiden kuljetus ja vuoropuhelu sille, mitä tämän päivän työelämä johtajineen on. Maailmaa syleilevä johtajuus astuu kuvaan Antti Pääkkösen luomana liike-elämän guruna täynnä hevonkakkabingoa. Hyvä kysymys on, kuka tunnistaa itsensä?

Työ, sen tekeminen ja sen arvon mittaaminen ovat kuitenkin näytelmän keskeiset asiat. Sitä tekemätöntä haihattelevaa ”nuorisoa” edustaa Eevan poika Mikael alias Arttu Kapulainen. Hänessä näkyy se nuoriso, joka ei suunnittele elämäänsä hinnoittelun mukaisesti. Kuten hän sanoo, vähemmän häntä olisi ollut business-äidille enemmän.

Mikaelin ja Eevan keskustelut on käyty monessa perheessä ja tullaan käymään. Olennaista on, että luterilaiseen työmoraaliin ja taloustavoitteisiin kulkevan elämän on vaikea taipua maailmaan, jossa hyödynnetään sumeilematta varoja muuhun, vaikka chantek-orankien suojeluun.

Vielä olennaisempaa on, mistä nuoren haihattelu kumpuaa ja keitä työssäkuntoutujat ovat. Mitä meillä on lupa oppia?

Näytelmän iso viesti kuuluu, että arvolla ei ole hintaa. Niin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset