AnjaKuoppa

Kansallisteatterin Sumussa silmä kirkastuu

Teatteriohjaaja, käsikirjoittaja Juha Jokela teki sen jälleen. Näytelmä, teos, itsesensuurikomedia, analyysi tai businesstulkinta nimeltä Sumu säkenöi lavalla lähes kolme tuntia ensi-illassa 14.9. Kansallisteatterissa.

Kokonaisuudesta voi jakaa monta superlatiivia. Ensimmäinen kohdistuu kuitenkin kieleen, sen virtuositeettiin, luontevaan repliikkien rakentamiseen ja lavatoimivuuteen. Toki tiedetään, että Jokela kirjoittaa ihmisten puhumaa kieltä, mutta Sumussa puhutussa kielessä on lisäksi pirua, joka syntyy tarkoin ajatelluista oman ajan tapahtumien tulkinnoista.

Juonellisesti näytelmä on selkeä. Suomalainen tutkimusyritys on rakentanut vientikelpoisen laitteen, jota ministeriö lobbaa vientiin, kun kavereita on käytettävissä. Kuinka ollakaan, vientiponnistus suuntaa Venäjälle ja keskelle viime vuosien poliittisia nousuja.

Ihanne eli rehellisyys ja ihmisoikeudet, business eli pragmaattisuus ja myynnin puheet höystettyinä startup-gene-sukupolvella antavat tilaisuuden sanalliselle säihkeelle. Timo Tuomisen toimitusjohtaja Olli surffaa puolella ja toisella, koska hän haluaa olla sekä että. Loppua kohden Ollista kehkeytyy tyyppi, jolle on helppo nauraa. (Heitähän majailee yritysten johdoissa!) Vastapelurina on tutkija Taisto Jani Karvisen hahmottamana, yrityselämään sopimaton yksilö. Yksisilmäinen idealisti mahtuu keskusteluun, mutta ei viennin edistäjäksi. Näytelmän jossain joku totesi, että ensin projekti ja sitten etiikka.

Varsinainen nykypuhuja on Kari Ketosen Jone, joka taipuu tilanteeseen kuin tilanteeseen eikä ryhdy miettimään turhia. Näitä herrasmiehiä ja -naisia tunnistetaan kaikkialla, missä puhutaan liike-elämää, kehittämistä, tuottavuutta ja vastaavia. – Kaikki tämä ryyditettynä ministeriön muuttuvilla säännöillä ja armottomalla inhorealistisuudella.

Näytelmässä kyse ei tietenkään ole juonellisesta kehityksestä, vaan diskurssista, siitä miten tässä maassa keskustellaan. Kekkosen ajan elänyt löytää itselleen hauskaa kuunneltavaa, todellisuutta todellisuudesta. Pisteet Juha Jokelalle.

Nopean repliikkihauskuuden keskelle nousee kysymys siitä, miten asioista ajatellaan ja miten niitä linjataan vaihtuvissa poliittisissa suhdanteissa ja tapahtumissa. Ketä passataan? Kuunnellaanko Vovaa tai Lodjaa busineksen nimessä vai muistetaanko, mitä tapahtui Ukrainassa ja Krimillä. Tulkki Larissa alias Elena Spirina antaa hienon vastauksen, miksi Venäjällä valtio on ihmisen minä, eikä minä itse. Katsojankin silmä kirkastuu, kun oivaltaa, miksi jokin asia on siksi.

Juha Jokelan ohjaus on koruton ja selkeä, se jättää tilan näyttelijöille ja puheen kulkemiselle. Kokonaisuudesta nauttii, kun kaikki kulkee ”kuin oikeasti”. Palaverit, haastattelut, mediat, pohdinnat ovat ”oikeita”, siis elävä otos elävästä elämästä.

Teppo Järvisen lavastus antaa toimivan, arkirealistisen kehyksen nyky-yrityksen toimille. Less is more, vähemmän on enemmän, tiedetään.

 

www.kansallisteatteri.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset